sunnuntai 28. lokakuuta 2012

4 kiloo rikki

Tänään tuli tehtyä todennäköisesti vuoden viimeinen
uistelureissu Kirkkojärvelle, alkaa kelit oleen jo
kotijärvellä sen verran kovat, että järvikin oli paikoin
jäässä rannoilta. Aamulla pakkasta oli noin 7 astetta.
Veden lämpötila heitteli 3-6 asteeseen. Melko vaisu
reissu oli yhtä haukea lukuunottamatta, jolla pamahti
uusi ennätys omatekeleellä 4720g/90cm ja yllättäen
taas vanhalla punavalkoisella.




perjantai 26. lokakuuta 2012

Vihreet vattat

Kokeillaas tällaista väriä loppukauteen ennen
jäiden tuloa. Pienempi 65 millinen ja toisella
mittaa se 120 milliä. Selän väri on musta johon
on lisätty hiukan kultaista maalia ja vatsa on aika
eksoottisen vihreä.







tiistai 16. lokakuuta 2012

Kupari-Pinkki

Tuli kaverille väsättyä tommonen 12senttinen.
Vatsa ja "ala" kylki on kuparin värinen, ei taas
ihan täysin selviä kuvista...




 

lauantai 6. lokakuuta 2012

Vähän luomumpaa väriä + raita

Muutama 15 senttinen lisää ja yks 12 senttinen.
Apassia tietysti ja edelleen harjoitellaan Envirotexillä.
15 senttisissä vähän hillitympää perus väritystä tällä
erää, uinti vaikutti melko lupaavalta ainakin jäykkien
syyshaukien kannalta. Todella rauhallisia potkuja...
12 senttisestä sen verran täytyy mainita että toi siniseltä
näyttävä pohjaväri ei ole sininen vaan metallivioletti,
aika paha väri kuvata. Näköjään turkoosi värikään ei
näy tuossa hopeisessa pinkin ja mustan välissä.