sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kymppikerho kutsuu! (Video)

On tullut ihan hyvän kokosia kaloja veneeseen parilla viime reissulla.
Noin viikko sitten tärähti nätti 5700g/93cm hauki sinipunaiseen
Gnuu vaappuun (tuleva ensi vuoden väri karttaan)




Vähän stooria 14.11.2015 lauantaista. 
Aina kun on mahdollisuus lähde kalaan! 
Kalareissu jäi tosin normaalia lyhyemmäks noin puoleentoista tuntiin 
sattuneesta syystä. Ei kauheen lupaavalta vaikuttanu reissun 
ensimmäinen tunti, ainoo joka kävi veneessä ja myös jäi veneeseen 
oli puolen kilon ahven, ei sillä että huono kala olis, mutta ainoo 
tapahtuma siihen mennessä. 

Siitä ei sitten mennytkään kuin kymmenisen minuuttia, kun pikkusen 
tärppäs. Aluks kuvittelin, että pohjas on ja rupesin kelaan vierestä 
kelaa pois, mutta ihmetys heräs, kun pohjassa oleva siima lähtikin 
pois päin kaislikosta. Hyvä tuuri kävi sinänsä ettei ehtinyt sekoittaa 
muita siimoja, kun toisen puolen laitimmaisen ja senkin hyvin vähän. 
Siitä kala veneeseen nopeet punnitsemiset ja mittaukset. Tietysti yksin
järvellä, ni kukaan ei oo ottamas kuvaa (onnesta oli gopro). Ei muuta 
kun vene rantaan ja hakeen Äite ottaan valokuvia. Poseerauksien 
jälkeen kalaa elvyttään veteen ja kyllä se siitä kohtuu nopeesti virkos
ja lähti reippaana potkiin eteenpäin.

Ens vuonna sitten isompana Gnuu vaappuun!!!
Ei ne nyt ihan huonot mitat hauelle ollu, varsinkaan Kirkkojärveltä.
10080g ja 110cm (Vaappuna Gnuu 110S "09" Stafflink logolla)



Paino ikean kassin kanssa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti