lauantai 27. kesäkuuta 2015

Loviotsat

Vihdosta viimein nämä ovat valmiina.  Näitä on
jo jonkin aikaa tullut rakennettua, vähän "sivutöinä".

Joskus lopputalvesta sain hullun päähänpiston,
että onnistuisikohan itseltä vääntää loviotsainen
lohivaappu ja vielä värillä jolla voisi kyseisen
kalankin napata. Löysin vähän toistakymmentä
vanhaa aihioo joita oli jäänyt vuosia sitten tekemättä.
Niistä sitten aikamoisella muokkaamisella kyseiset
rungot saivat alkunsa.

Ja sitten piti keksiä värit. No ajattelin ettei se nyt
väreistä voi kiinni jäädä, kun rungotkin näyttivät
ihan onnistuneelta, joten kyseisiin väreihin päädyin
sen perusteella, että etsin netin syövereistä vaappuvärejä,
jolla on saatu yli 20kg lohi. Ei ihan simppeliä sekään
ollut, sillä monissa tilastoissa on kerrottu vaan millä
vaapulla kala on tullut. Muutaman ehtoon koluamisen
jälkeen oli vähän reilu 10 väriä, joista sitten valitsin
tämän kahdeksikon. Papukaija värin kohdalla menin
oman värikarttani 01 värillä, mutta muuten muut värit
olen yrittänyt parhaimpani mukaan kopioida alkuperäisistä
väreistä. Tietystikään vaaput eivät alkuperäisten värisiä
ole, kun en mikään taidemaalari ole ja monesta vaapusta oli
vaikea löytää hyviä kuvia mahasta sekä selästä.
Enkä tässä viitsi ruveta nimeämään miltä minkäkin vaapun
värin pitäisi näyttää.

Mielestäni vaaput onnistuivat melko hyvin ja pakkohan
niitä on päästä koittaan täällä etelämmässä, mutten ajatellu
näitä kyllä hauille edes vilauttaa... Pituutta näillä on 6,5 - 7cm.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti